Tekstin alkuun
Etusivu - Rakennusliitto ry - Hyvät Eväät
Yhteenveto tuloksista ja pohdintaa

Yleisvaikutelma tuloksista on, että vastaajat syövät melko monipuolisesti. Perusruoka-aineita syödään säännöllisesti; maito, piimä, leipä ja erityisesti ruisleipä, liha ja kana ovat olennainen osa vastaajien ruokavaliota.

 Työaikana syödään useimmiten työpaikan taukotilassa; pikaruokaloiden tai muiden lounaspaikkojen käyttö on vähäistä. Jopa 70 % ei syö hampurilaispaikassa lounasta kertaakaan viikon aikana. Ylipainoiset söivät muita useammin lounasravintolassa lounaansa. Virvoitusjuomien suurkuluttajia (käyttö päivittäistä) on vastaajista 10 %. Vähäinen joukko syö valmisruokia päivittäin.

 Työpaikalla syöminen tarkoittaa rakentajien kohdalla sitä, että lounasruoka koostuu omista eväistä ja /tai kaupasta ostetuista tuotteista; omat valinnat ja perusravitsemus- ja elintarviketietämys korostuvat. Lounasravintolan tärkeimpiä valintakriteereitä olivat paikan läheinen sijainti ja ruokatarjonta. Itse ruuan valinnassa tärkeimmät tekijät olivat maku ja täyttävyys. Pienelle joukolle olennaista olivat mahdollisuus syödä ruoka nopeasti sekä ruuan hinta.

 Selvityksen perusteella kohderyhmän ongelma ei ole niinkään epäterveelliset valinnat, vaan syömättömyys; aamupala ja lounas jäävät yllättävän monella syömättä. Kymmenesosa vastaajista ei syö kertaakaan työviikon aikana lämmintä ateriaa. Ateriat jättää todennäköisimmin väliin yksin asuva alle 20-vuotias. Syöminen näyttää keskittyvän yleisesti iltaan. Säännöllinen syöminen on erityisen tärkeää rakentajille, sillä syömättömyys ja pitkät ateriavälit voivat heikentää keskittymiskykyä. Heikentynyt keskittymiskyky puolestaan heikentää työturvallisuutta rakennuksilla. Painonhallinnan kannalta olennaista on saada energiaa tasaisesti päivän mittaan.

 Kasvisten syönti on yleisesti vähäistä. Kasviksia ja hedelmiä neljäsosa vastaajista söi päivittäin, mutta reilusti yli kymmenesosa ei niitä syö lainkaan. Työpäivän aikana kasviksia syödään vähän.

Tuloksia katsottaessa täytyy muistaa, että vastausprosentti oli vain 20. Ruuankäyttöselvityksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan koko ammattikuntaa. Varovaisen oletuksen voisi kuitenkin tehdä siihen suuntaan, että niillä, jotka eivät vastanneet ruokatottumukset voivat olla paljon huonommat.

© 2007 Rakennusliitto ry - Hyvät Eväät - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu