Tekstin alkuun
Etusivu - Rakennusliitto ry - Hyvät Eväät
Vinkkejä parempiin valintoihin

 

  1. Syö työpäivän aikana yksi kunnon ateria!
    Lounaaseen mennessä puolet päivän ruuista tulisi olla syöty.
    Aterian ei aina tarvitse olla lämmin; huolella koostettu voileipä hedelmien kanssa on sekin kunnon ateria.

  2. Hyvät välipalat aterioiden välillä auttavat jaksamaan. Valitse vihanneksia, hedelmiä, voileipiä, karjalanpiirakoita ja vähärasvaisia maitotuotteita. Vältä pasteijoita, munkkeja, lihapiirakoita ja keksejä.

  3. Syö vähintään viisi kourallista kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivässä. Kasvikunnan tuotteista saat terveydelle tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita sekä vatsalle ja suolistolle tärkeää kuitua. Yksi kourallinen on esimerkiksi yksi omena tai tomaatti.

  4. Juo paljon vettä työpäivän aikana.
    Fyysisessä työssä keho tarvitsee runsaasti nestettä.
    Energiapitoiset juomat sisältävät turhaa energiaa ja kuluttavat hampaita. 1,5 l:n limsapullossa on saman verran energiaa (yli 500 kcal) kuin isossa hampurilaisessa. Limussa on lisäksi lähes 50 palaa sokeria.

  5. Vertaile pakattuja elintarvikkeita.
    Mieti mikä ravintoaine on oleellinen tuotteessa. Valitse tuotteet, joissa on vähemmän energiaa, rasvaa, kovaa tyydyttynyttä rasvaa, sokeria ja suolaa. Etsi tuotteita, joissa on Sydänmerkki.

  6. Syö täysjyväleipää.
    Ruisleipä on erityisen terveellistä. Muista tarkistaa leivän suola-, -kuitu ja täysjyväjauhopitoisuus.

  7. Tunnista nälkä!
    Syö nälkääsi, juo janoosi.
© 2007 Rakennusliitto ry - Hyvät Eväät - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu